keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tunnelmia



Tänään pysähdyin katsomaan ikkunasta ulos - ja ajattelemaan vähän. Ja niin kuin aina, kulkeutuivat ajatukseni rakkauteen, omaan paikkaani sekavassa maailmassa ja hiljaiseen kysymykseen: Saisinko minä koskaan rakastaa ketään niin kuin haluaisin? Vaivuin pienoiseen itsesääliin ja yritin paeta sitä kertomalla itselleni kivenkovia faktoja yliarvostetusta rakkaudesta.
        Sitten se maailman söpöin käveli ohi ja katsoi minua. Varmaankin se mietti, mitä minä mietin. Ja taas olin pohjalla, maailman kauheimman ja ihanimman kuilun pohjalla, enkä jaksanut edes yrittää nousta enää ylös. Jäin katselemaan, kun pellavapää käveli kadun vartta kaupunkia kohti, mietin miltä sen silmät mahtaisivat näyttää nenänpään etäisyydellä omistani, kuvittelin miten lämmin sen käsi olisi omassa kädessä.





Herätys



Kun katson taivaalle
valkoinen on harmaata,
alhaalla täällä
koko maailma suurta varjoa
Näen katujen täyttyvän ihmisistä
ja kuulen kaikki ne äänet;
kiskojen laulu
askelten rytmi
moottorin melodia
linnun ja lapsen huuto

enkeleitä kaduilla vilkuttamassa

Taivaan äiti,
ehkä minulla vielä joskus on joku
joku toinen ihminen
yhtä pieni kuin minäkin
jota rakastan niin paljon
että unohdan vihata itseäni






Aamuhetki



Uniset varjot
ja kokoon käpertyneitä kaksi.
Anna lämmössäsi minulle
koko maailma anteeksi.