Aamuyön tajunnanvirtaa

Tällä matkalla

et tiedä minne kuljet ja

päivät kulkevat lauluina horisontissa

kosketuksena aivan liki

Tämä on laulu sinulle,

kirjoitettu välitilassa

sillä hetkellä kun juna

kiihdyttää asemalta pois

ja laitureilla halailevat ihmiset

joilla on toisensa

ja yksinäiset kulkevat

hiljaa piiloihinsa

Haaveista ota kiinni

ja kannattele itseäsi

kunnes on aamu

Kirjoitin tämän runon

neljässä minuutissa enkä

häpeä sitä

vaikka taiteen tulisi olla harkittua

sillä ehkä padot on tarkoitettu keräämään huolella kätkettyjä kyyneliä ja

murtumaan aamuyön pimeinä hetkinä

(niin paljon tunnet ja tiedät mutta et uskalla kertoa)

Haaveista ota kiinni

itseäsi kannattele ihminen

kunnes on aamu ja olet

saapunut perille  

Runon kirjoittamiseen käytetty lopullinen aika: 5 minuuttia 32 sekuntia. Usein runot syntyvät palasina, prosesseina, kuukausien ja vuosien aikajatkumoissa. Joskus ne taas syntyvät hetkessä, vaikkei olisikaan yhtään sopiva hetki kirjoittaa.



















Musiikki - Pariisin kevät: Tämän kylän poikii

Matkalla

Tässä kaupungissa
nämä valot,
puinen asemarakennus,
ratapihaa katselevat talot,
alkutalven ilta

Odottamattomia muistikuvia ja
outo ikävä;
Olenko kulkenut tästä joskus?
Jos vain saisin palata hetkeksi

Harmaa katukivi muistaa
pienet jalat,
ihmisen kokoisen ikuisuuden

Satuhetki loppuu.
Leikkaan pahvista räpättimiä.
Päästän pojat pyörän selkään,
naurusuut liitävät heiluen kadulle.
Kuulostaa siltä kuin naapurustoon olisi
muuttanut moottoripyöräjengi.

Ilta on viileä.
Taivas on kirkas.
Hetken hiljaisuus.
Tulet lähemmäksi.
Sun huulet on kirsikkaa,
maku mansikkaa.
Olen ilmapallo.
Sinä pidät minusta kiinni,
etten lentäisi taivaalle.

Pienimmäinen pyöräilee takaisin pihaan.
Pyörä lentää nurmikolle ja pienet jalat
juoksevat tuomaan uutisia.
Aurinko oli äsken tosi iso,
melkein appelsiinin kokoinen,
ja kylpyvedessä pitää olla paljon vaahtoa.

Presidentit suunnittelevat sotaa.
Pääministeri suunnittelee leikkauksia.
Kaupungin laidalla on iltakylpyaika
ja taivas sinipilveä.

Kuvailemassa mukana Jenna.

Matka

Poika tanssii

Poika maalattiin haaleista väreistä

vahingossa kai;

Älä näy älä kuulu,

pojalle sanottiin

Poika tanssii piilossa

jotta kukaan ei pääsisi sanomaan ei

Mutta tulee vielä päivä

jolloin huuto nousee vankiloista

kuolemaan tai valoon asti

ja kahleet irtoavat

Ihmisten julmuus ei saa

katkoa rikkinäisen siipiä:

Älä kuole vaan lennä

laululintuni,

kuuletko valon

Silmäsi sanoittavat

sydämeni laulua.

Pidä kiinni

toukokuun poika.

Nimeämätön

Kosketa hellästi
pidä kiinni
anna sade ja tuuli
meri ja taivas
liekki pimeyteen
hetki

Puu

Puita kasvaa kaupunkien keskellä

ja kulkemattomien metsien hämärissä

ja rannoilla joilla tuulee

Ei ole kahta samanlaista puuta;

Pienimmät eivät kasva kukkaa isommiksi

ja suurimmat haukkaavat auringosta

pilven kokoisen palan

Ja puita on vihreitä

ja keltaisia ja punaisia

ja niitä,

joiden väriä et voi päättää

Ja jokainen puu jonka näet

jokainen kierokin puu

on taivaan äidin puu

ja tuuli keinuttaa puita

Älä luovuta vielä

Vedät keuhkosi täyteen savua
katsot tummuvaa iltaa
Kuin yksinäisten ihmisten varjot
huojuvat puut sateen alla

Täällä tuulen ja kuiskausten maassa
pimeyden loputtomuutta
sinä pitkään pelkäät ja varot,
hiljaisuutta ajatusten luona:

Silloin tunnet sen kaiken,
kauas hukkuneet haavet
ihmisten satuttavat huudot
eikä taivas vastauksia anna

Et tiedä minne kulkea
kenelle kertoa
Kuka ymmärtäisi yksinäisen pelot
salaisuudet naamion alla

Puhua itsestään niin,
ettei kuule yhtä itkevää.




Vedät viimeiset savut,
heität sätkän alas parvekkeelta.
Avaat oven,
kysyt, tahdonko kahvia.
Ei, vieläkään en osaa sitä juoda.
Kohautat harteitasi ja naurat,
nikotiini tyhjentää mielesi hetkeksi.
Katson kun heität kengät eteiseen,
katson keveitä harteita
ja kuvittelen niille puoli maailmaa.
Tahdon kertoa sinulle rohkeutesi,
enkelille,
joka näytteli hyvin,
jottei keneenkän muuhun sattuisi.


Omistettu Vilmalle, Saaralle, Martalle ja muutamalle muullekin.

Haaveilija



Hymysi pyörryttää.

Katsoin ulos herätäkseni sinusta.
Pakkanen oli verhonnut aamun valkeaksi.
Ristipuisten ikkunoiden takana
kasvoi taivas oranssista keltaiseen,
valkoisesta siniseen;
Pohjoisten rantojen yllä
pimeän kutistuvalla kaistalla
hukkuivat tähdet valoon
kirkkaina kuin silmäsi.

Hitto vie.
Etkö sinä katoa ajatuksistani
valossakaan.

Pieni ajatus

Joka ilta kuvittelen vierelleni toisen ihmisen, joka ymmärtäisi, miksi pimeys ja hiljaisuus repii sielun ja korvat rikki. Jonkun jonka hengityksen turvalliseen rytmiin voisi nukahtaa. Mutta minulla on vain peitto ja tyynyt. Ja sisälläni miljoona maailmankaikkeutta.

Vaikka rukoilen ihmettä, en tiedä uskaltaisinko ottaa sitä vastaan. Kun on kuullut tarpeeksi monta kertaa, ettei ymmärrä tarpeeksi, ei tahdo ymmärtää enää mitään. Ei uskalla enää elää. Ei uskalla rakastua eikä luottaa. Silti ihminen on luotu rakastamaan.